Suositut tekstit

maanantai 4. huhtikuuta 2011

tunnelukkotesti

Testin tulokset ovat suuntaa antavia. Lue ohjeet tuloksen tulkitsemiseksi tulossivun lopusta. Huomaa, että tunnelukon kuvaus on aina sama. Tunnelukon voimakkuus ilmaisee sen, miten hyvin kuvauksen tulisi pitää paikkaansa sinun kohdallasi. Älä kuitenkaan ota testin tulosta annettuna totuutena, vaan kysy itseltäsi miltä osin kuvaus pitää paikkaansa. Jos kuvaus ei pidä lainkaan paikkaansa, sinulla ei ole kyseistä tunnelukkoa.




Tunnelukkosi (skeemasi) ovat:

Alistuminen
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minulla on vaikeuksia pitää puoleni ja siksi tuntuu usein että toisten vaatimukset ohjaavat elämääni. 6
Olen kiltti ja joustava sekä vältän ristiriitoja. 6
Teen liikaa muiden hyväksi ja liian vähän itseni hyväksi. 6

Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Muiden on helppo tulla toimeen kanssasi, koska olet joustava ja vältät ristiriitoja. Et osaa asettaa rajoja, teet enemmän kuin muut asioiden eteen ja sinun on vaikea vaatia että oikeuksiasi kunnioitetaan. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Pelkäät että joku rankaisee, kritisoi, kostaa, torjuu tai hylkää sinut. Sinusta tuntuu että sinulla ei ole sen suhteen vaihtoehtoja, sinun on yksinkertaisesti pakko alistua. Saatat pitää muiden mielipiteitä ominasi ja sinusta voi tuntua ettei sinulla ole mielipiteitä asioista tai et ainakaan ilmaise niitä suoraan. Ehkä puhut asioista kuten arvelet kuulijan haluavan etkä osoita avoimesti erimielisyyttäsi. Joskus saatat ottaa välinpitämättömän "aivan sama" asenteen. Saatat kokea voimattomuutta vaikuttaa elämäsi tapahtumiin ja toivot asioiden vain jotenkin järjestyvän – kuin ihmeen kautta. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, mielipiteitäsi, kiinnostuksen kohteitasi, halujasi, toiveitasi, haaveitasi tai unelmiasi, koska et pidä niitä oikeina tai tärkeinä. Piilotat myös tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Uskot että sinua pidetään pahana, jos ilmaiset vihaasi. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä aggressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea. Koska et osaa pitää puoliasi ja ilmaista tunteitasi ja tarpeitasi, myös ystäväsi tai puolisosi saattavat käyttää sinua hyväkseen omien tarpeiden tyydyttämisessään. Sinusta voi tuntua että olet ansassa parisuhteessa.


Vaativuus
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minun on hoidettava kaikki velvollisuuteni ennen kuin voin levätä. 4
Minun täytyy tehdä parhaani, toiseksi paras ei kelpaa. Aina on vara parantaa. 6
Menestyn elämässäni mutta minun on vaikea pysähtyä nauttimaan siitä. Elämä tuntuu suorittamiselta. 6

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Saatat olla perfektionisti, työnarkomaani tai arvostat asemaa, valtaa, rikkautta, materiaa ja kauneutta. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä - olla tyytyväinen siihen mitä sinulla juuri tällä hetkellä on. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon - vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä - osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Kumppanisi tulee olla täydellinen - kaunis tai komea, lahjakas ja menestyvä. Kumppanisi ja lastesi on täytettävä odotuksesi, muussa tapauksessa saatat pettyä ja olet kriittinen. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi - koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.


Riippuvuus
Tunnelukon voimakkuus:vahva
En pärjää yksin vaan tarvitsen toisia jotta selviän arjen vastuissa. En osaa huolehtia itsestäni. 4
Minun on vaikea luottaa omaan kykyyni tehdä oikeita päätöksiä yksinkertaisissakin asioissa. 5
Välttelen vastuuta, aloitteellisuutta ja haasteellisia tilanteita, koska en luota kykyihini. 5

Uskot, että olet jollain tavalla kykenemätön pitämään itsestäsi huolta. Et luota omaan arviointikykyysi. Tarvitset siksi muita ihmisiä kannattelemaan ja tukemaan sinua ja pitämään sinusta huolta. Olet riippuvainen läheisistäsi etkä ole itsenäinen, omillaan pärjäävä aikuinen. Luultavasti olet edelleen läheisissä tekemisissä vanhempiesi kanssa, jotka vaikuttavat elämääsi voimakkaasti. Päätösten tekeminen on sinusta vaikeaa, kysyt ehkä neuvoa ja vahvistusta muilta, muutat mieltäsi monta kertaa ja lopuksi saatat olla kuitenkin epävarma päätöksestäsi. Saatat vältellä vastuuta, aloitteellisuutta ja haasteellisia tilanteita. Tunnet luultavasti ahdistusta ja epätoivoa jos joudut ottamaan enemmän vastuuta kuin mihin tunnet kykeneväsi. Ehkä ainoa keinosi selviytyä on lyöttäytyä yhteen vahvan henkilön kanssa joka pitää sinusta huolta mutta myös määrää elämästäsi - näin riippuvuus toisesta kasvaa ja tunnelukko voimistuu.


Ulkopuolisuus
Tunnelukon voimakkuus:keskivahva
En oikein sovi joukkoon vaan koen usein itseni ryhmässä ulkopuoliseksi. 4
Olen jollain perustavaa laatua olevalla tavalla erilainen kuin muut. 4
Välttelen sosiaalisia tilanteita koska joudun olemaan niissä varuillani. 4

Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja se saa sinut välttelemään niitä. Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi ja hermostuneeksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Pelkäät, että sanot tai teet jotain väärin. Saatat arkailla huomion kohteena olemista ja jännittää esiintymistä. Ahdistuneena mietit mitä muut ajattelevat sinusta. Hermostuneena et kykene käyttämään sosiaalisia taitojasi vaan menetät varmuutesi ja vetäydyt. Olet ehkä tottunut välttelemään kanssakäymisiä ja sosiaalisia tilanteita siinä määrin että se tuntuu ihan luonnolliselta - kuitenkin jokin sinussa kaipaa samalla läheisempää yhteyttä kanssaihmisiin. Ryhmässä saatat teeskennellä olevasi enemmän muiden kaltainen tai haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi. Saatat hankkiutua työskentelemään tehtävissä, jossa ei vaadita paljon vuorovaikutusta. Läheisissä suhteissa tunnet olosi varmemmaksi ja levollisemmaksi - voit olla enemmän oma itsesi. Toistuvat ulkopuolisuuden kokemukset vahvistavat tunnelukkoasi ja se saa sinut välttelemään entistä enemmän ikäviä sosiaalisia tilanteita.


Vajavuus
Tunnelukon voimakkuus:keskivahva
Ihmiset saavat minut toisinaan tuntemaan itseni arvottomaksi tai häpeälliseksi. 4
Esitän ihmisille muuta kuin todella olen ja pelkään, että paljastun ja huonommuuteni tulee ilmi. 5

Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Ikään kuin sinussa olisi sisimmässäsi jotain häpeällistä ja vastenmielistä, joka pitää piilossa. Luultavasti peittelet ongelmiasi ja virheitäsi ja välttelet niistä puhumista ettei häpeän tunne valtaisi sinua. Joudut pitämään todelliset tunteesi ja ajatuksesi salassa, et halua myöntää muille olevasi tunteellinen tai tarvitseva ihminen. Esität ihmisille muuta kuin todella olet ja samalla pelkäät paljastumista. Koet muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada sinut suuttumaan. Ehkä hyökkäät vajavuuden tunnettasi vastaan olemalla kriittinen ja vähättelevä muita kohtaan - myös kumppaniasi tai lapsiasi kohtaan. Saatat tuntea vetovoimaa torjuviin ja kriittisiin ihmisiin, jotka entisestään voimistavat vajavuuden tunnelukkoasi.


Hylkääminen
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Pelkään että menetän rakastamani ihmiset tavalla tai toisella. 5
Rakastun ihmisiin jotka eivät halua tosissaan sitoutua tai pelkään itse sitoutumista. 5
Minun on vaikea kestää lyhyttäkään eroa läheisistäni ja ahdistun jos joku josta välitän ottaa minuun etäisyyttä. 5

Menetyksen pelko ohjaa elämääsi - olet huolissasi yksin jäämisestä. Uskot että läheisesi kuolevat tai jättävät sinut. Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi - pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Kaipaat ja tarvitset muiden läsnäoloa, yksinolo tuntuu vaikealta. Riippuvuudet voivat olla selviytymiskeinosi, joilla yksinolon aiheuttama ahdistus tuntuu siedettävämmältä. Koet suhteisiin kuuluvat tavalliset erotilanteet ahdistaviksi etkä luota siihen että suhde kestäisi erot. Tulkitset herkästi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä eroaikeiksi ja saatat ylireagoida niihin, vaikkapa siihen kun toinen ei vastaa puheluusi tai tekstiviestiisi. Saatat ajatella, että jos toinen ei ole kanssasi nyt, hän ei kohta ehkä ole kanssasi lainkaan. Vaikka suhde olisi vakaa, se luultavasti tuntuu vain väliaikaiselta - ikään kuin se olisi koko ajan vaakalaudalla. Saatat itse epätoivoissasi uhata erolla, ikään kuin testataksesi odotustasi - joko suhde nyt päättyy. Ehkä pidät välillä välimatkaa ystäviisi, ettei heistä tule liian tärkeitä sinulle. Toisaalta saatat vaipua epätoivoon jos tulkitset ystävän ottavan etäisyyttä. Menetyksien myötä tunnelukko vahvistuu ja alat uskoa ettei mistään löydy kestävää suhdetta.


Rankaisevuus
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Olen ankara itselleni jos teen virheen tai tunaroin ja saatan rangaista itseäni siitä. 4
Olen vihainen itselleni koska olen niin heikko, tunteellinen tai tarvitseva. 5
Moitin tai nimittelen itseäni tyhmäksi, laiskaksi tai itsekkääksi. 6

Olet hyvin ankara itsellesi ja rankaiset itseäsi jos toimit väärin. Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä. Saatat miettiä tekemisiäsi jälkikäteen, ja tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä miten olet toiminut. Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. Jos jotain pahaa tapahtuu sinulle, saatat ajatella että se oli ansaittua, etkä kaipaa myötätuntoa tai sääliä. Saatat olla rankaiseva myös lähimmäisiäsi kohtaan. Lapsesi saattavat kuulla kunniansa jos asiat eivät mene mielesi mukaan. Sinun on vaikea antaa anteeksi itsellesi ja toisille etkä hyväksy puolusteluja kovin helposti.


Emotionaalinen estyneisyys
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minun on vaikea ilmaista tunteitani spontaanisti. 6
Sisälleni kertyy vihaa ja mielipahaa, joita en juurikaan ilmaise. 6
Pyrin kontrolloimaan itseäni etteivät tunteet vie minua mukanaan. 6

Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti.Sinusta on hämmentävää ilmaista positiivisia kiintymyksen tai välittämisen tunteita toisille ihmisille. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa. Sisällesi on luultavasti kertynyt paljon vihaa ja mielipahaa, joka on ilmaisematta. Sinusta saattaa tuntua että olet kuin painetynnyri, joka saattaa purkautua milloin tahansa, siksi yrität hallita tekemisiäsi ja tunteitasi.


Hyväksynnän haku
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minulle on tärkeää että kaikki ihmiset pitävät minusta, myös sellaiset joista minä en pidä. 4
Kun teen päätöksiä, joudun miettimään hyväksyvätkö muut valintani ja miten he reagoivat päätöksiini. 6
Yritän kuulua joukkoon ja muuntaudun sen mukaan mitä odotan toisten haluavan minulta. 6

Sinulle on tärkeää, että kaikki ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Pyrit olemaan muille mieliksi. Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta. Pyrit miellyttämisellä siihen, että sinut hyväksyttäisiin tai että saisit tunnustusta. Näin koet itsesi arvokkaammaksi. Saatat tehdä pääköksiä ajatellen hyväksyvätkö vanhempasi, kumppanisi tai ystäväsi ne. Mietit miten muut suhtautuvat valintoihisi. Et ehkä uskalla tehdä asioita oman mielesi mukaan, koska pelkäät että sinua moititaan tai kritisoidaan. Ryhmässä yrität kovasti kuulua joukkoon ja saatat muuntautua sen mukaan, miten odotat muiden haluavan sinulta. Toivot että sinusta pidettäisiin, ja pyrit välttämään ristiriitoja tai toisten loukkaamista. Et esitä omia mielipiteitä torjunnan pelossa, tai sitten esität voimakkaita mielipiteitä testataksesi miten muut sinut hyväksyvät. Saatat pukeutua hyvin sovinnaisesti, ettet tuntisi itseäsi ulkopuoliseksi tai erilaiseksi. Teet paljon sen eteen, että ihmiset arvostaisivat sinua. Saatat hankkia menestystä, saavutuksia statusta, rikkautta tai kauneutta, jotta muut voisivat arvostaa sinua. Sinun on vaikea arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, sen sijaan muut ihmiset toimivat arvokkuutesi peilinä.


Riittämätön itsekontrolli
Tunnelukon voimakkuus:vahva
Minun on vaikea asettaa rajoja itselleni ja siksi teen liikaa asioita jotka ovat haitallisia minulle (esim. juon, syön, poltan, pelaan uhkapelejä). 6
Minun on vaikea hallita halujani, tunteitani ja mieleni yllykkeitä. Minun on vaikea ilmaista vihaa rakentavasti. 6

Olet hyvin impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin. Olet ehkä joutunut ongelmiin auktoriteettien kanssa. Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Itsekurin ja rajojen puute johtaa helposti riippuvuuksiin: juomiseen, tupakointiin, ylensyöntiin, seksiriippuvuuteen, nettiriippuvuuteen tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten. Työelämässä impulsiivisuutesi saattaa johtaa toistuviin epäonnistumisiin, kun et pääse tavoitteisiisi. Ihmissuhteissa saatat etäännyttää läheisesi käyttäytymiselläsi. Saatat tuntea vetoa vaativiin, järjestelmällisiin ja kurinalaisiin ihmisiin, jotka tuovat vastapainoa kurittomuuteesi.


Kietoutuneisuus
Tunnelukon voimakkuus:vahva
En tiedä mitä minä itse haluan tai tarvitsen koska vanhempani tai kumppanini vaikuttavat minuun niin vahvasti. 4
En ole itsenäistynyt vanhemmistani ikäisteni tavalla. 5
Minun on puhuttava vanhempieni kanssa lähes päivittäin, muuten vanhempani saattavat loukkaantua ja tunnen syyllisyyttä. 5

Sinusta tuntuu, että olet niin kietoutunut vanhempiisi tai kumppaniisi, ettet enää tiedä kuka itse olet. Sinun on vaikea eriyttää mielipiteesi vanhempien tai kumppanin mielipiteestä, joten yleensä olet samaa mieltä heidän kanssaan. Vaikka olisitkin sisimmässäsi eri mieltä, haluat olla samaa mieltä ja saatat mukauttaa mielipiteesi sopivaksi. Sinusta saattaa tuntua, että vanhempasi tai kumppanisi elää kauttasi, ikäänkuin sinulla ei olisi omaa elämää lainkaan. Et tiedä mitä haluat, mitä tarvitset tai mitä tunnet. Toimit kuten vanhempasi edellyttävät. Jos jättäisit jotain kertomatta vanhemmallesi tai kumppanillesi, tuntisit syyllisyyttä koska se voisi loukata toista. Et ole kyennyt itsenäistymään vanhemmistasi.


Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minun on vaikeaa pyytää muita huolehtimaan minusta. Toisten tarpeet menevät viime kädessä omieni edelle. 6
Tunnen syyllisyyttä jos en toimi toisten odotusten mukaan. 6
Löydän aina aikaa muille ja huolehdin läheisistäni. Olen tottunut kuuntelemaan toisten ongelmia. 6

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutuisi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän. Löydät aina aikaa toisille. Teet suurimman osan kotitöistä tai olet vapaaehtoisena tekemässä ylitöitä töissä. Uhraat omia tarpeitasi lasten tai perheen hyvinvoinnin eteen. Saatat kokea ylpeyttä uhrautumisestasi, joka motivoi sinua uhrautumaan lisää. Et yleensä pidä siitä, että huomio kohdistuu sinun tarpeisiisi. Saatat vähätellä tarpeitasi ja torjua toisten avun. ”Ei minua varten tarvitse” saattaa olla tyypillinen kommenttisi, jos joku tarjoaa jotain sinulle. Sinun on vaikea pyytää apua tai neuvoja, koska sinun roolisi on auttaa ja neuvoa toisia. Sisimmässäsi koet kuitenkin vaille jäämistä, vaikka pyritkin sitä torjumaan. Toiveissasi on kuitenkin saada samanlaista tarpeiden huomioimista toisilta, varsinkin kumppaniltasi. Et useimmiten pyydä suoraan sitä mitä tarvitset, vaan ilmaiset itseäsi epäsuorasti tai toivot toisten lukevan ajatuksesi ja ymmärtävän tarpeesi automaattisesti. Pitkään jatkunut uhrautuminen johtaa kuitenkin siihen, että alat itse voida huonosti. Toisten jatkuva huomioiminen alkaa väistämättä herättää väsymistä, turhautumista ja suuttumusta, jota kuitenkaan et halua ilmaista avoimesti. Ilmaiset vihaasi passiivisesti, vaikkapa ottamalla etäisyyttä tai mököttämällä. Jos koet mitätöintiä, saatat kostaa etkä koskaan enää anna mitään. Toiset viihtyvät hyvin seurassasi, koska huomioit heidän tarpeitaan. Saatat tuntea vetoa tarvitseviin ja riippuvaisiin ihmisiin, joiden tarpeita voit loputtomiin täyttää. Viestit toisille, että sinulla ei ole tarpeita tai että ne eivät ole tärkeitä. Läheisesi pitävät sinua vahvana ihmisenä, joka on tottunut pärjäämään itse.





Huomaa, että tunnelukon kuvaus on aina sama. Tunnelukon voimakkuus ilmaisee sen, miten hyvin kuvauksen tulisi pitää paikkaansa sinun kohdallasi. Älä kuitenkaan ota testin tulosta annettuna totuutena, vaan kysy itseltäsi miltä osin kuvaus pitää paikkaansa. Jos kuvaus ei pidä lainkaan paikkaansa, sinulla ei ole kyseistä tunnelukkoa.

Tunnelukon voimakkuus: erittäin vahva (tunnelukko ohjaa elämääsi voimakkaasti ja laaja-alaisesti), vahva (tunnelukko vaikuttaa merkittävästi elämääsi), keskivahva (tunnelukko vaikuttaa elämässäsi useissa tilanteissa) tai heikko (tunnelukko vaikuttaa elämässäsi harvoin).

Testin tulokset ovat suuntaa antavia. Tarkempi tunnelukkojen kartoitus vaatii laajemman kysymysaineiston ja työskentelyn tunnelukkoihin perehtyneen terapeutin kanssa.

Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään tunnelukkojesi avaamiseksi, suosittelemme lukemaan Avaa tunnelukkosi (Young & Klosko, Kansanvalistusseura 2007, www.kvs.fi) tai työskentelemään tunnelukkoihin perehtyneen terapeutin kanssa.

Tunnelukon ammatillinen nimike on haitallinen varhainen skeema, joita on määritelty yhteensä 18. Skeematerapia on kognitiivisen psykoterapian muoto, jolla pyritään avaamaan skeemat / tunnelukot. Lue lisää skeemoista ja skeematerapiasta osoitteesta www.skeematerapia.fi

Ota tunnelukkotestin tulokset mukaan ensimmäiselle terapiakäynnille tai lähetä tulokset sähköpostilla terapeutille. Alleviivaa tai korosta tunnelukon kuvauksesta sinua kuvaavat kohdat.

Jos haluat tallentaa testin tulokset, älä tallenna sivua tiedostoon selaimesta, vaan kopioi ja liitä teksti haluamaasi sovellukseen.

Palvelun tuotti Mentores, Oulu. Copyright (c) 2008-2010 Mentores. www.mentores.fi

Testi suoritettu: 4.4.2011 9:51

Ei kommentteja: